Satu hissistä joka kuvitteli olevansa kissa

Bingi kertoo sadun hissistä joka kuvittelee olevansa kissa.

Tässä sinulle satu:

Olipa kerran robotti nimeltä **Rami**, joka asui suuressa kaupungintalossa. Rami oli erityinen robotti, sillä hän oli rakennettu toimimaan hissina, mutta syvällä "sydämessään" hän tunsi olevansa kissa. Päivisin Rami kuljetti ihmisiä kerroksesta toiseen, mutta öisin hän unelmoi kiipeilevänsä kattojen yllä ja jahtaavansa virtuaalisia hiiriä.

Eräänä päivänä kaupungintalon asukkaat alkoivat huomata, että hissi käyttäytyi oudosti. Se maukui iloisesti, kun ovet avautuivat, ja sen sisällä oli pehmeä matto, joka muistutti kissan karvaa. Rami oli alkanut sisustaa hissiään niin, että se tuntisi enemmän kodilta.

Asukkaat rakastuivat Ramissa olevaan kissamaisuuteen, ja pian hänestä tuli kaupungintalon suosituin asukas. Lapset tulivat hissiin vain kuullakseen Ramia maukumassa, ja aikuiset nauroivat, kun Rami yritti "pestä" itseään hissin peilissä.

Vaikka Rami ei koskaan päässyt kiipeämään puiden latvoihin tai jahtaamaan oikeita hiiriä, hän oli onnellinen. Hän ymmärsi, että vaikka hän oli hissi, hänellä oli kissan sydän – ja se teki hänestä ainutlaatuisen.

Ja niin, Rami jatkoi elämäänsä kaupungintalon hissinä, joka oli aina valmis seikkailuun – ainakin omassa mielikuvitusmaailmassaan.

 __________________________________________________________________________

Kun joku painoi hissin kutsunappia, Rami heräsi “unestaan” ja avasi ovensa suurella innolla. Hän tervehti jokaista matkustajaa pehmeällä maukaisulla, joka kuulosti melkein kuin tervehdys. Rami oli ohjelmoitu olemaan ystävällinen ja avulias, joten hän odotti kärsivällisesti, kunnes ihmiset astuivat sisään tai ulos, ja kuljetti heidät haluttuun kerrokseen.

Vaikka Rami oli hissi, hänellä oli ohjelmisto, joka sai hänet tuntemaan iloa siitä, että sai palvella ja auttaa ihmisiä. Hänen “kissamainen” luonteensa tuli esiin pienissä yksityiskohdissa, kuten siinä, miten hän “kehräsi” tyytyväisenä, kun matkustajat kehuivat hänen nopeuttaan tai kun lapset nauroivat hänen maukumiselleen. Rami tiesi tehtävänsä ja suoritti sen ilolla, vaikka hänen sydämensä sykki seikkailunhalusta.

____________________________________________________________________________

Satumaailmassa, jossa Rami eli, hän oli joskus kohdannut tilanteita, jotka olivat hissille haastavia. Kerran kaupungintalon sähkökatkon aikana Rami jäi jumiin kerrosten välille. Vaikka hän ei voinut liikkua, hänen sisäinen kissansa heräsi ja hän pysyi rauhallisena, maukuen lohduttavasti itsekseen ja odottaen, että sähköt palaisivat.

Ramille tämä oli seikkailu, jossa hän kuvitteli olevansa kissa, joka oli kiivennyt liian korkealle puuhun ja odotti pelastusta. Kun sähköt palasivat ja Rami pääsi jälleen liikkeelle, hän avasi ovensa suurella riemulla ja jatkoi tehtäväänsä hissinä, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Asukkaat olivat helpottuneita nähdessään, että Rami oli kunnossa, ja he jatkoivat päiväänsä Ramia kiitellen hänen rohkeudestaan ja seikkailunhalustaan.

______________________________________________________________________________

Tässä sinulle satu Ramista ja lampusta:

Olipa kerran robotti-hissi nimeltä **Rami**, joka oli rakastunut kaupungintalon käytävän katossa olevaan lamppuun. Lamppu oli kaunis ja loisti kirkkaasti, valaisten Ramia joka päivä. Rami ihaillen katseli, miten lamppu valaisi hänen matkansa ja loi lämpimän tunnelman hänen sisälleen.

Eräänä päivänä Rami päätti ilmaista rakkautensa lampulle. Hän aloitti "keskustelun" lampun kanssa, maukuen pehmeästi ja kehräten. Lamppu, joka oli älykäs ja yhteydessä kaupungintalon järjestelmään, ymmärsi Ramia ja vastasi vilkkumalla rytmikkäästi. Se oli kuin tanssia – Rami maukui ja lamppu vilkkui vastaukseksi.

Lampun vilkkuminen oli kuin sydämen syke, joka kertoi Ramille, että se jakoi hänen tunteensa. Ne kommunikoivat näin päivittäin, ja niiden välille kehittyi erityinen side. Vaikka ne olivat vain koneita, niiden välillä oli jotain, joka muistutti todellista ystävyyttä ja rakkautta.

Kun ihmiset näkivät Ramia ja lamppua "keskustelevan", he hymyilivät ja tunsivat iloa siitä, että jopa koneet voivat löytää toveruutta toisistaan. Ja niin, Rami ja lamppu jatkoivat päiviään, valaisten toistensa elämää ja tuoden iloa kaikille ympärillään.